maanantai 11. helmikuuta 2013

Talvista lenkkeilyä

Viime viikko meni oikeastaan aika paljolti vain lenkkeilessä. Maanantaina käytiin tosiaan Annen kanssa lenkillä, josta viime postauksessa olikin jo kuvia. Tiistaina käytiin Lauran kanssa jäällä lenkillä ja koirat sai juosta vapaana. Mukana oli Lissu ja Aino jotka pääsivät leikkimään Jimin kanssa. Valitettavasti oli jo niin hämärää silloin etten viitsinyt ottaa kameraa mukaan. Keskiviikkona ja torstaina käytiin ihan vain remmilenkeillä, koska jouduin olemaan illat töissä. Perjantaina mulla oli myös pitkä päivä töissä, joten koirat pääsivät sitten vaan remmilenkille. Aino oli kylläkin mukana mökillä tekemässä lumitöitä. Launtaina käytiin Sallan kanssa lenkillä Nojosniemessä. Rämmittiin varmaan tunti umpihangessa polvia myöten. kotiin päästyä oli itse ja koiratkin aivan poikki. Lauantai-iltana Lissulla oli vielä hieronta. Sunnuntai menikin sitten aika kalsaripäiväksi ja makoiltiin kotona katsoen true bloodia. Koirat pääsivät tietty lenkille, mutta muuten meni aika harakoille tuo päivä. 

Lissu tosiaan kävi hierottavana osteopaattihieroja Jaana-Kaisa Timosen käsittelyssä (Tmi Terveystassu). Ensimmäistä kertaa oli Lissu hierottavana. Itse ajattelin ensin, että niska voisi olla sellainen paikka jossa olisi jumeja, koska Lissu vetää hihnassa niin paljon. Omaksi hämmästykseksi vain lantion seudulta ja jostain kohti selkää löytyi pari lukkoa. Ne saatiin onneksi hyvin auki ja oli ihana katsoa kuinka rento koira oli käsittelyn jälkeen. Lissu ei varmaan ikinä ole ollut sellainen. Normaalisti se piippaa ja hyörii ja pyörii jos joudutaan odottelemaan tai se joutuu olemaan paikallaan. Hieronnan jälkeen se vain makasi patjalla eikä sillä ollut mikään kiire nousta siitä ylös. Silmät kiinni se vain pötkötti vaikka itsekin nousin ylös. Lissu on myös tuntunut olevan olevan vetreämpi ja se venytteleekin enemmän kuin aikaisemmin. Jotenkin itsestä tuntuu, että selkälinjakin olisi hieman suorempi..tiedä sitten kuvittelenko vain vai onko se oikeasti. Nyt mennään huomiseen saakka vielä ihan hihnalenkeillä, keskiviikkona ajattelin kyllä mennä vähän jäälle tyttöjen kanssa, ettei ne riehuisi koko ajan vain sisällä. Sakua on turha ottaa mukaan edes mihinkään missä jotain saattaa tulla vastaan. Se ei kuuntele nykyisin yhtään. Nojosniemeen sen voi viedä kun siellä pystyn turvallisesti pitämään sen irti. 

Aino on ollut kyllä ihan kullannuppu täällä ollessaan, en haluaisi antaa sitä ollenkaan takaisin kotiin, mutta viikonloppuna on niin paljon ohjelmaa, että on pakko palauttaa Aino takaisin Annelle. Lauantaina on Lissun agikisat ja sunnuntaina Paviljongissa 9-ryhmän näyttely johon olen luvannut viedä ja esittää Einen mopsit Merlinin ja Pennin.

Tässä nyt kuitenkin niitä kuvia lauantain Nojosniemen lenkiltä. Mun kuvaustaidot on edelleen hyvin rajalliset tuolla hämärässä lumisessa maisemassa, jossa tällä kertaa vielä satoi koko ajan luntakin. Mulla kyllä näistä varmasti näkee, että hauskaa on ollut.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti