tiistai 5. helmikuuta 2013

Aino is back in the house

Jepjep. Ottolapsemme Ainokaisa mainio saapui eilen taas viihdyttämään meidän arkea. Olihan neitosta ehtinyt tulla jo ikäväkin, kun en ollut sitä hetkeen nähnyt. On se vaan sellainen pieni sydänkäpynen. Kun se tuojottaa niillä mustilla isoilla mollukkasilmillään niin eihän sitä voi kun rakastaa.
Käytiin eilen lenkillä Annen kanssa ennenkuin Aino lähti meille ja tuli sitten samalla napsittua kuvia uudella objektiivilla. Se on vähän valovoimaisempi ja zoomi on pidempi. En osaa siltikään oikein vielä kuvata sillä..kuvista tulee helposti sinisiä tai ylivalottuneita Vielä saa hetken opetella, että osaa laittaa valotuksen keleihin sopiviksi. Ei ole ihan helpointa osa-aluetta mulle tuo lumea vasten kuvaaminen. No kyllä kai sitä kehittyy kun tarpeeksi harjoittelee. 

Ilmoitin Lissun nyt sitten JATin kisoihin ja 24.2 sinne Lempäälään. Että ei muutakun reeniä reeniä.
Uudelle jaksolle hakukin oli jo. Lissun kanssa päästiin ihan mahtavaan ryhmään. Toivotaan paljon kehitystä ja haasteita. otinj itsekin koulutettavaksi ryhmän. Hiemna jännittää, mutta onneksi Laura on sitten mun apuohjaajana.

Tässä kuitenkin nyt niitä kuvia:















 Lissu ja Saku pääsi juoksemaan lauantaina Seelan ja Mallan kanssa, joten sieltäkin jotain kuvasatoa:











2 kommenttia:

  1. Sinut on haastettu
    http://fallofpieces.blogspot.fi/2013/02/haaste.html#comment-form

    VastaaPoista
  2. Jes! Lempäälässä ainakin nähdään ja Jyväskylässä ehkä jopa kisaamassa jos saan hommattua lisenssin ennen sitä :)

    VastaaPoista