Rata oli tämännäköinen:
Me tehtiin radasta esteet 1-20. Kaikki sujui kivasti esteelle 5 asti. 6 esteen jälkeen koira oli aina putkessa nro. 21/33. Piti kovasti tehdä töitä että sai sen käännettyä putkelle nro 7. Tehtiinköhän siihen pakkovalssi...en oo ihan varma, ja sitten se LISSU! Eikä TÄSSÄ :D
Ysin jälkeen kympille valssi ja pakkovalssi. 12-13 oli hankala kun ei meinannut ehtiä itse vetämään koiraa kepeille, se kun ei osaa tuollaisesta kulmasta vielä hakea keppejä itse. Kyllä sekin sitten onnistui pienen sekoilun jälkeen. 14-17 onnistui tosi hienosti. 18 tehtiin saksalainen joka oli mulle tosi vaikea aluksi. Kyllä sekin pienen hinkkauksen tuloksena onnistui, mutta oi pojat, oli se vaikeaa. Loppu menikin sitten hyvin. Seuraavan kerran täytyy kyllä muistaa ottaa videokamera mukaan. Päästiin Lissun kanssa JATille Toivo-ryhmään, nyt vaan odotellaan milloin toivo-ryhmän treenit alkavat. Jännää! Ja nyt viikonloppuna alkaa kouluttajille tekntiikkaohjauskurssi jonne myöskin päästiin.
Eilen muuten olin taas kouluttamassa junnuja. Voi vitsit ne on taitavia. Kun ois voinut itsekin aloittaa agilityn noin nuorena kuin mun koulutettavat.
Lauantaina olin kuvaamassa tuttujen koiria. Sai itse vähän harjoitusta, ja täytyy jopa vähän kehua omaa kuvaamista. Hyvin onnistui kuvat ja kuvattavien omistajat vaikuttivat tyytyväisiltä. Liikekuvien ottamisessa tarttee vähän (siis paljon!!) treeniä. Kuvia näkee Mun kuvagalleriasta.
Tässä nyt kuitenkin Lissusta ja Sakusta otettu kuva. Ihan onnistunut on, mitä nyt Saku istuu ihan länässä.
Ihana tuo kuva ja kiva postaus :)
VastaaPoistaSaku on niin söppänä ja ihanan värinen! Toki on Lissukin, mutta tuo Sakun ihana väritys saa hymyn huulille! :)
Mimmosella kameralla sä kuvaat? Mulla on ihan hirvee kamerakuume, mutta ko niitten pitää maksaa niin hirveesti... Hirmu kivoja kuvia :)
VastaaPoistaTällä hetkellä mulla on Nikonin D40x runko ja 55-200 mm Nikkorin putki. Uusi putki pitäisi saada. Tossa ei ihan valovoima riitä ja ois kiva kun zoomikin riittäis pidemmälle.
Poista