torstai 2. lokakuuta 2014

Mätsäreitä ja möllitoko

Okun kanssa ollaan käyty kiertelemässä mätsäreitä ja aika kivalla menestyksellä. BIS sijoituksia on ropissut. Okun itsevarmuus on kasvanut kovasti, eikä se enään juuri jännitä tuomareita. Olen sen esiintymiseen myös tosi tyytyväinen. Käytiin me mätsäreiden lisäksi sitten siellä ihan oikeassakin näyttelyssä, jota varten tässä on nyt kovasti harjoiteltu. oltiin Äänekoskella ryhmänäyttelyssä ja tuomarina shelteillä toimi Markku Kipinä. Oku sai junnuluokasta EH.n ja arvostelu oli todella kiva. Luokassa oli neljä koiraa ja yksi näistä sai erin, Oku oli luokassaan toinen.

Arvostelu:

Mittasuhteiltaan lupaava uros koon ylärajoilta. Voimakkaammin kulmautunut takaosaltaan. Riittävä luusto. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvälaatuinen turkki. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi. Hyvä purenta. Pyöreähköt tummat silmät. Eturinta saa täyttyä. Pitkähkö lanne. Hyvät korvat. riittävä sivuliike, ahdas takaa. Turhan löysä korkea etuaskel. 

Muutamat kuvat Okusta mätsärissä. Kuvat on ottanut (c) Tiina Harju



Piinakin kävi pyörähtämässä mätsärissä viime sunnuntaina. Pikkuneiti osasi esiintyä tosi hienosti, kukakohan lie sen on opettanut :D Piina kipitti niinkin hienolle sijalle kuin BIS 8. Saatiin nyt tosi hyvää kokemusta meidän ensimmäiseen näyttelyyn, joka on siis Seinäjoella lokakuun viimeinen viikonloppu. 


Pari kuvaa Piinasta mätsärissä. Kuvat on ottanut (c) Aurora Bagge


Piina punaisten pentujen 1

BIS kehässä ei jaksettu enään seisoa

Lissun kanssa käväistiin 3.9. möllitokossa ja voitettiin mölliluokka. Vähän harmittaa kun en tajunnut ilmoittaa möllialoon vaan ilmoitin siihen möllimölli luokkaan. Paikkamakuussa ei saanut päästää koiraa irti joten se jäi nyt hieman vaivaamaan. Mutta hyvää treeniä oli tämäkin. Meinasin jättää hypyn kokonaan pois, mutta tuomari sanoi että kannattaa nyt kokeilla. Eihän se oikein onnistunut kun ei oltu sitä juurikaan treenattu. Muut liikkeet oikein jees, mutta liikkeestä maahanmenossa mä ite sähläsin ja käännyin varmistamaan että olihan se liikkeestä maahan :D ja en muistanut odottaa lupaa palata koiran luo. No pikkumokia, muistetaan nää sit oikeissa kokeissa. Osa perusasennoista oli vähän vinoja, joten niihin tulee kiinnittää huomiota.

Tässäpä video meidän möllitokosta.



Unohtui tohon edelliseen Rallipostaukseen laittaa muutama video. Nää on siis kuvattu viime viikon möllikisoista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti