Joo. Eli ne 4.6. olleet kisat.
Ekalla radalla tuli vitonen kepeiltä, en antanut taas koiralle tarpeeksi tilaa hakea itse keppien aloitusta ja ajoin sen sitten väärälle puolelle. Toka moka olikin sitten jo ennen putkea olleelta hypyltä kun meinasin ajaa Lissun väärälle puolelle estettä. Muutenkin se loppurata oli sitten ihan hanurista..harmittaa hirveesti etten mennyt uusimaan sitä keinun konktaktia kun tuli aika röyhkeesti läpi. Oli jo 10 alla niin ois siitä nyt voinu sen hylyn napata sen uusimisen takia. Lopulta tulos oli 12,51.
No sitten se toinen rata. eka vitonen tuli ennen keppejä olleelta hypyltä, kun en ennakoinut käännöstä ja sitten meni kurvi pitkäksi. virheitä olikin sitten kasassa jo 10 Lissu tiputti riman, josta otan syyt ihan omille niskoilleni. En ollut viemässä sitä takaakiertoon tarpeeksi aikaisin ja hyppy oli siten sille vähän hankala. Plus että meinasin törmätä itse edelliseen hyppyyn. Hylly tuli sitten kun koira sujahti huonon ohjauksen vuoksi väärään päähän putkea.
Kolmas rata sitten. Hyvin meni siihen saakka kunnes ekan kerran meinasi rata kadota. onneksi oikea suunta kuitenkin löytyi eikä vielä virheitä tässä vaiheessa. Hylly napsahti sitten kun ohjaaja oikeesti kadotti suunnan eikä enään laisinkaan muistanut rataa. Esteen 11 jälkeen ohjasin koiran renkaalle, ja sitten tajusin mokanneeni. Tämän jälkeen vedätin kepeillä liikaa ja Lissu tuli pois liian aikaisin. Otettiin kepit uudestaan ja samantien pois radalta.
Kyllä voi sanoa taas, että ohjaaja (eli minä) oli tosi surkea. Jotenkin ei pää toiminut yhtään ja rata meinasi hukkua vähän väliä. Lissulle saa kyllä antaa taas kehut, teki parhaansa kädettömässä ohjauksessa. Viimeisellä agiradalla ei kyllä enään kontaktit pysyneet, mutta ne ei pysy ikinä kun on kaks agirataa. Mitäköhän siihen keksisi. Jälkimmäisellä se luisuu aina pois ennenaikaisesti, eikä nytkään ottanut stoppia ollenkaan. No kai sekin on omasta ohjauksesta kiinni. vauhti ei ollut ihan niin hyvää kuin mitä se nyt on viime treeneissä ollut, mutta tuolloin oli kyllä se yli +20 astetta lämmintäkin. Pistetään nyt sen piikkiin. Hyviä ratoja ne toki oli aina siihen saakka kun ohjaaja mokasi.
katsokaa itse ja kommentoikaa.
En oo mitenkää päin agin tuntija mitä nyt tiijän mistä tulee virheet ja öbaut miten koiraa pitäis ohjata noin periaatteessa, mutta musta aika hyvin sanottu että Lissu nimenomaan teki tosi hyvin, ohjaajan virheistä huolimatta.
VastaaPoistaJoten mä sanoisin kommentiksi että toimitte oikeasti hyvin yhteen, dalluksi Lissulla on menoa mukana ja sä pystyit pysymään positiivisena radalla vaikka mokailitkin! Teillä on hurjasti potentiaalia kyllä, eikun vaan enemmän ohjaajalle (eli sulle) harjoitusta niin nopeesti alatte edetä :)