torstai 23. huhtikuuta 2015

Innostusta ilmassa!

Meillä treenataan enemmän kuin koskaan ennen. 
Piina on ilmoitettu ekaan tokokokeeseen, joten ollaan treenattu aikalailla. Ulkokenttiä on koluttu, kun ollaanhan me treenattu vain hallissa ja koe onkin pihalla. Hyvin Piina kestää myös ulkoilman häiriöt. Luoksepäästävyys on Piinan mielestä tilanne jossa siihen ei sais koskea, koska tehdään töitä. Käpälöiminen on ällöttävää. Paikkamakuussa meillä on pientä säätöä. Pysyy kyllä paikallaan hienosti, mutta pää pyörii ja menee lonkalle. Oon nyt huomautellut asiasta ja käynyt korjaamassa asentoa sekä pitänyt etupalkkaa. Mikään ei nyt vaan tunnu auttavan, oonko liian hätänen, pitääkö vaan kärsivällisesti odottaa että viesti menis perille?
Jäävät on todella hyvässä kuosissa, uskon niiden menevän oikein hienosti kokeessakin.
Luoksetulo hyvä. Nyt on vaan muistuteltu, että se oli eteentulo eikä suoraan sivulle. Hassua, että se tulee sivulle suoraan kun ei olla ikinä tehty niin. Mutta nyt tuntuu taas menevän oikein, katsotaan sitten kokeessa miten käy. Hyppy on muuten ihan kuosissaan, mutta jää seisomaan vähän vinoon ja kun lähden kävelemään kohti niin korjaa suoraksi. Eli liike pitäis nyt saada siltä pois vielä ennen koetta. 
Mutta uskon kyllä että saadaan ihan kelpo pisteet ja toki ykköstä lähdetään sieltä hakemaan.

Piina on tehnyt myös aksaa ja viikottaisissa ryhmätreeneissä meininki on ollut jo oikein hyvää. Pikkupeto rupeaa löytymään ja oon sen vireeseen oikein tyytyväinen vaikka välillä kiehahtaakin vähän yli kun ohjaaja mokailee :D Alla parit aksavideot treeneistä.




Lissukin on päässyt taas treenien makuun. Tokoa ollaan tehty jonkin verran ja kaikki muu rupeaa olemaan reilassa, mutta se liikkeestä siesominen takkuaa taas. Jossain vaiheessa näytti jo paremmalta, mutta taas mennään päin metsää. Onneksi sain nyt niin hyvät neuvot että eiköhän tästä taas saada ehjä. Jumissa Lissu vissiin vähän on, kun perusasennossa aina korjaa jalkoja allansa. Onneksi ensi viikolla mennään Luunhalaajan vastaanotolle :) 
Aksassa Lissu on myös käynyt ja oikein kivasti menee. Pilkku on ihan hirveän innoissaan ja kontaktit ainakin treeneissä toimii. Toukokuussa sitten kisataan taas. 
Alla parit putkirallailuvideot ja kisaavien luokan möllirata. Kovin putkeenhan ne ei taas mennyt, mutta hauskaa oli :D




Ja sitten vierailevaan tähteen. Olen aivan myyty, poika on kuin mulle luotu! Wuki on meillä siis hieman "hoidossa". Something Like Cane Selvatico (http://www.somethinglikebc.com/caneselvatico.html). Ollaan tehty Wukin kanssa tokoa ja agia sekä käyty testaamassa jälkeä ja pk-esteitä. Vitsi että se on makee tyyppi! Tällä radalla voitettiin JATpailujen  maximöllien rata:




Näyttelykuulumisiakin on. Piina kävi Annen kanssa Liettuassa ja ajattelin itse että Piina ei kyllä sieltä saa mitään, kun on sellainen kääpiö. Mutta tyttö olikin pistänyt töppöstä toisen eteen ja miellyttänyt tuomareita. Launtaina Piina oli voittanut junnunartut ja ollut ROP-jun. Lisäksi Oli saanut junnusertin ja ensimmäisen tittelinsäkin: Liettuan Juniorivoittaja 2015! Sunnuntaina neiti oli vetänyt samalla tatsilla ja tulos oli ollut edellisten lisäksi Liettuan Juniorimuotovalio! Eli ensimmäinen valiotittelikin sieltä sitten tuli. Tuhannet kiitokset Annelle Piinan mukaanottamisesta ja esittämisestä.

Näin hienosti Piina oli esittänyt kurretemppua reissussa



Vaasa KV.ssakin käytiin pyörähtämässä. Piina aika karvattomana sai ERIn ja oli luokassaan toinen ilman SA.ta. Tuomari toivoi liikkeisiin enemmän voimaa. Sain ostettua nyt tutulta uuden pyörän joten taitaa pyörälenkit kutsua. Mukana oli myöskin Wuki joka sai EH.n ja oli luokassaan neljäs. Myöskin Wukille toivottiin liikkeisiin lisää voimaa. Ralli napattiin aamulla myös mukaan ja tulos olikin sitten VSP ja CACIB. Onnea Sarille!


Hyvää kevään jatkoa kaikille :)





SL E-pentue. vas. Pingu, Fox, Bolt, Piina ja Blake

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti