sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Hoitotätinä

Täällä sitä vietellään maalaiselämää Eurajoella. Oon ollut torstaista asti pentuvahtina Janikan luona. Huomenna pitäisi lähteä kotiin enkä kyllä tiedä miten siinä käy. Miten noita pieniä tuhisijoita voi jättää?
Mulla on ollut Lissu mukana ja sekin on aivan rakastunut pentuihin. Aluksi piti vähän komentaa että pentujen kanssa ei leikitä. Sen mielestä ois ollu niin mukava haastaa pikkuvipeltäjiä painiin :D Liinu emän kanssa ne tulee hyvin juttuun ja ovat ehkä enemmänkin välinpitämättömiä toisiaan kohtaan. Aluksi Lissu yritti haastaa Liinua leikkimään, mutta tajusi sitten että yritykset olivat turhia. Nyt nukkuvat sohvalla vierekkäin :)
On ollut kyllä aivan mahtavaa päästä tutustumaan pentuihin ja ennenkaikkea niiden emään Liinuun. Olen tehnyt sen kanssa tokoa Janikan omalla kentällä ja ai että kun tykkään siitä! Liinu vaikuttaa oelvan sisällä ja arjessa helppo, mutta kun ruvetaan tekemään hommia, koiran katse kirkastuu ja se pistää ihan toisenlaisen vaihteen päälle. Just tuollaisen mäkin haluan.
Kamerahan on tottakai täyttynyt pentujen kuvista, lenkkikuvista ja Liinun kuvista :D Mulle kävi tosin sellainen kämmi, että unohdin oman muistikorttini kotiin ja meinasi jo iskeä masennus, mutta sain sitten Janikalta lainaan muistikortin ja viikonloppu pelastui. Kyseisten pentujen blogiin pääset tästä. Kuvat löytyvät myös pentublogista, mutta laitan nyt muutaman tähänkin.

Cokis 

Jaffa yritti välillä haastaa Lissua leikkimään häntä töttöröllä ja hirveän murinan kanssa :D

Pommac, mustavalkoinen muumi

Lissu haistelee Spritea

Liinu on todella hyvä äiti 

kasassa on turvallisempaa

Jaffa nukahti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti