maanantai 5. marraskuuta 2012

Mustavalkoinen hoitolapsi

Ihanaa, ihanaa! Meillä on Aino hoidossa.
Aino tuli lauantaina hoitoon ja tarkoitus oli olla vain sunnuntaihin asti, mutta koska Aino on niin ihana ja valloittava persoona, haluttiin me pitää Aino pidempään. Joten AinoKaisa Mainio majailee meillä tämän viikon. Lissun kanssa ne on kuin paita ja peppu, jos toinen liikkuu, lähtee toinen heti mukaan. Ne nukkuukin vierekkäin. Sakun kanssa Aino tulee myös hyvin toimeen, mitä nyt Saku meinasi olla vähän mustasukkainen leluista. 
Lauantaina oltiin aamupäivästä Keski-Suomen dalluporukan yhteislenkillä, oli tosi mukavaa. Aino ja Lissu tuli hyvin toimeen pilkullisen poikalauman kanssa. Mukana dallulenkillä oli Lissun ja Ainon lisäksi Veeti (Varius Who Is My Daddy), Jimi (Marnellin He Is The One) ja Jali (Marnellin Keep On Running). Pojatkin tulivat tosi hienosti toimeen keskenään, yhden yhtä ärräpäätä ei kuulunut koko lenkin aikana. Musta tällainen on tosi hienoa kun dalmispojat on yleensä vähän dominoivia eivätkä voi sietää toisia uroksia. Sakun kohdallahan on juurikin niin ettei sitä voi viedä toisten urosten kanssa lenkille. Ego on liian suuri siihen hommaan.
Mulla ei ole valitettavasti kun tää yks surkea kuva mikä on otettu kännykällä.

Vasemmalta oikealle: Veeti, Lissu, Jimi, Jali ja alarivissä Aino


Sunnuntaina kävin vielä Lissun ja Ainon kanssa pitkällä metsälenkillä, jotain kuvia sieltäkin sain napsittua, vaikka ne ei laadullisesti olekaan kovin hyviä, olin laiska ja kuvasin automaattiasetuksilla.









Aino päätti myös hauskuuttaa mua ja antaa jotain tekemistä. Hirvimiehen ulosteessa pyöriminen oli niin haiseva homma, että pesupuuhiinhan sitä sitten joutui :D No nyt ollaan putipuhtaita ja tuoksutaan hyvältä.
Aino on valloittanut persoonallaan minut ja myös poikaystäväni, bordercolliekuume senkun pahenee. Onneksi Ainoa saa välillä hoitoon niin helpottaa hetkeksi. Tahtoo oman bortsun!! 

Viikonloppuna on Jyväskylän KV koiranäyttely johon olisi sunnuntaiksi tarkoitus mennä. Luultavasti sitä pääsee Veetin hihnan päähän. Ostin uuden jakun ja hameenkin. Vielä pitäs käydä ostaa jotkut ballerinat tms. kun ei mulla ole kuin lenkkareita tätä nykyä. 
Myös joulukuun Messariviikonlopusta tulee mukava mikäli saan matkaseuraksi yhden todella hienon koiramummon. Olisi ilo ja kunnia päästä mustavalkoisen mummelin hihnan päähän vuoden tärkeimpään näyttelyyn.

Nyt me jatkamme Lissun, Sakun ja hoitolapsi Ainon kanssa viikkoa. Kirjoittelen loppuviikosta meidän kuulumisia taas. Tänään on agilitytreenitkin, joten siitäkin luultavasti sihhen jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti