Niin se vaan on että syksy tulee jo kovaa vauhtia. syksy on ihana vuodenaika. Värit on tosi kauniit ja näin kerrospukeutujalle kivaa aikaa.
Kesällä tuli touhuttua yhtä sun toista. Käytiin dalmiksien erikoisnäyttelyssä 1.8. Saku oli valioluokassa neljäs laatuarvostelulla erinomainen ja Lissu sai taas tyytyä tuttuun tapaan siihen punaiseen nauhaan :D No mutta tänä vuonna onkin enään sitten Marraskuussa jyväskylän kv näyttely johon osallistumme, sitten jätämme hyvin pitkäksi aikaa näyttelykehät muille, tai siis mun omat koirat jää piiiitkälle tauolle, mutta itse saatan pyörähtää kehässä Mummon kk mäyräkoiran kanssa. me keskitytyään nyt kokonaan tottisteluun ja agilityyn.
Lissun kanssa kotona on saatu kamppailla pienestä auoktoriteettiongelmasta ja meidän perheeseen tuli nyt sitten ihan natsikuri :DD jos niin voi sanoa. Täytyy thdä tuolle pienelle hippiäiselle selväksi kuka täällä talossa oikein määrää. Lissukin täyttää syyskuussa jo kaksi vuotta, ensi keväänä sitten mennään luonnetestiin, ihan kiva nähdä onko mulla testin mukaan käsissä yhtä kova narttu kun Oili oli :) itse ajattelen että niissä on aika paljon samaa, mutta Lissu on jossain asioissa hieman pehmeämpi. No sen näkee sitten. vaikkakaan testi ei kerro koirasta kaikkea, se saattaa vieraassa ympäristössä käyttäytyä ihan eri tavalla kuin kotiympäristössä. No mutta ihan mielenkiinnolla sinne testiin mennään.
Seuraavaa rotuakin ole jo ruvennut harkitsemaan, sitten kun Sakusta joskus aika jättää ei emidän perheeseen taida enään dallua tulla, ainakaan näillä näkymin. Rotuja on oikeastaan neljä joiden välillä heilun. Käyttölinjan sakemanni, dobberi, bordercollie tai unkarin vizla. Kaikki rodut aivan eri tyyppisiä, mutta nuo on kaikki sellaisia joissa mua jokin vetää puoleensa. Tällä hetkellä ykkössijasta kamppailee seefferi ja bortsu. Saas nähä miten tässä aikanaan käy. Onko rodut enään edes samat :D
Loppuun vielä pari kuvaa, kun Marika oli Jyväskylässä mun luona pari päivää dallujensa Kikeron ja Kelmin kanssa. Lissulla oli erittäin hauskaa poikaseurassa.
Ylhäällä olevassa kuvassa, vas. Lissu, Kikero ja Kelmi
Kuvassa va. Kikero, Lissu ja Kelmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti