maanantai 21. kesäkuuta 2010

kesälomailua

Eipä ole oikeastaan mitään sen kummempaa tapahtunut kuin että ollaan taas muutettu. Asutaan taas kerrostalossa, tosin kämppä on suurempi kuin edellinen ja ollaan viihdytty aivan loistavasti. Keskustaankin polkee pyörällä vartissa.

Sain opiskelupaikan jyväskylän ammattiopistosta, painoviestinnän linjalta. Lähden sinne siis opiskelemaan jos en saa haluamaani oppisopimuspaikkaa eräältä hevostallilta, sen kun saa tietää vasta heinäkuun loppupuolella.

Itselläni alkoi kesäloma 30.5. ja töihin pitäisi palata 28.6. eli ole enään kuin viikko aikaa lomailla. Koirien kanssa ollaan harrastettu agilityä, kaikki muu on nyt oikeastaan jäänyt aika taka-alalle. Kumpikin täplikäs rakastaa agilityä, Lissu rupeaa suorastaan huutamaan kun se näkee että mennään agikentälle! Näyttelyiden saralla on ollut aika hiljaista ja tulee jatkossakin olemaan. Tuurin kaikkien rotujen näyttelyssä kävin esittämässä Isäni perheen irlanninsusikoiran, Ada sai tyytyä tyydyttävään, tuomarin mielestä pienen kokonsa ja skotlanninhirvikoiramaisen päänsä vuoksi. No, mielipitietä on monia ;)

Saku täytti eilen 5 vuotta. Se on iso poika jo. Luonteeltaan niin herttainen ja hellyydenkipeä. Mun oma nallekarhu <3


Kuva Sakusta vielä pienenä poikana, synnyinmaassaan Norjassa. Kuvan copyright Helle Hoie.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti