perjantai 12. elokuuta 2011

Pitkä tauko päivityksissä.

ohhoh. Onpas taas vierähtäny aikaa viime kirjoituksesta. Lupaan (taas kerran) kirjoittaa useammin. Vaikkakin epäilyttää vähän että lukeeko kukaan näitä löpinöitä edes.
No kuitenkin, oikein mitään ei ole tapahtunut. Lissu on nyt tauolla agista kun sillä on juoksut. hain sen kanssa JATin jatko2 ryhmään, toivotaan nyt että päästiin sinne, olisi niin kiva saada treenata ryhmässä jatkossakin. Vähän ollaan tottisteltu, mutta kehitystä ei ole kyllä havaittavissa :D
Saku ei ole harrastanut yhtään mitään. Nyt viikonloppuna sekin pääsee mukaan kun edessä on joensuun näyttelyturnee. Eli koko viikonlopun vietämme koiranäyttelyssä. Olen ihan innoissani, paitsi sen osalta että Lissukin on ilmottu ja sillä on ne juoksut. Lähdetään Niinan kanssa samalla autolla ja yövytään samassa hotellihuoneessa, juoksuinen narttu ja kaksi urosta voi olla tässä tilanteessa aika mukava yhdistelmä :D ainakin noin ihmisten yöunien osalta! Lissu on ilmoitettu myös Porvooseen syyskuun puolessavälissä. Toivotaan että menestystä tulisi.

Lissu lähteekin sitten porvoon näyttelyn jälkeen eläinlääkärin leikkuupöydälle, nimittäin sterilaatio odottaa pilkullista neitiä :)

Lissu oli mukana turistina helnsingissä järjestetyssä Eukanuba Summer Show- näyttelyssä ja seuraavana päivänä dalluerkkarissa, jossa se kyllä pääsi Junior Handler kisaan Kärjen Maijan kanssa. Mutta koska Lissulla oli niin hirveä hätä siitä missä mamma on, ei sen esiintymisestä oikein tullut mitään. Kiitos kuitenkin Maijalle että antoi Lissulle jotain tekemistä :D Ja onhan se välillä hyvä esittää haastellistakin koiraa. Ottamiani kuvia kys. näyttelyistä voi katsella os. http://sannimu.kuvat.fi

Sieltä löytyy myös kuvia Laukaan koiraharrastajien epävirallisista agilitykisoista.

Seuraavat kuulumiset sitten Joensuun näyttelyiden jälkeen.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Agilityn riemua

Oho, taas on vähän vierähtänyt viime kirjoittelusta. Meillä on oikeastaan keskitytty vain agilityyn viime viikot. olen käynyt Lissun kanssa treenaamassa itsenäisesti ja tietty myös ryhmässämme. Lissu on kyllä syttynyt lajiin oikein kunnolla, samoin sen ohjaaja :D Koira tekee hyvin töitä ja nykyään keskittyykin tekemiseen eikä muihin koiriin. Vaikkakaan en luota siihen vielä täysin, ja ohjaan sitä aika varauksellisesti.

Kontaktiesteet on vielä vähän hankalia ja viime treeneissä Lissu tulikin kyljelleen alas puomilta, jotenkin se oli kauheasti mun käden perään ja astui ohi reunasta ja sitten se olikin maassa :( onneksi koiralle ei käynyt kuinkaan eikä sille jäänyt kammoa puomille menosta. Ylösnousu kontaktit se tekee jo nätisti, mutta alastuloilla on vielä hiomista. Erittäin hienosti se tekee sarjoja joissa on aitoja ja putki, pussi, pituus, muuri yms. niissä sillä ei ole vaikeuksia. Oma ohjaus on välillä vaan aika hukassa, ja Lissu lukee ohjausta aika tarkasti, joten saan olla kyllä aika huolellinen. Viime treenissä se irtosikin todella hyvin, mutta silti oli kuulolla eikä lähtenyt tekemään omia juttujaan. Olen kyllä ihan luottavaisin mielin siinä että me joskus jopa päästään kisaamaankin :) Täytyy ottaa aikaseksi kuvata videoo meidän treenaamisesta niin näkee itsekin vähän että mitä tulee tehtyä väärin.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Agilityä ja tottistelua

Ohhoh, eipä ole taas näppäimistö sauhunnut blogin kirjoitusmerkeissä hetkeen. Pahoitteluni siitä!

Viimeisenä parina viikkona ollaan siis oltu tiistaisin agitreeneissä ja kerran käytiin doggiella treenaamassa. Lissulle putki on tullut tosi varmaksi, samoin aidat. Kepeillä viime treeneissä oli hieman hankaluuksia (harmi kyllä, koska sitä edellisellä kerralla se suoritti ne ihan nätisti). Kepeissä on kiinni nyt ohjureiden sijaan verkot, jotka kylläkin toimivat samalla systeemillä, ja Lissu jostain syystä päätti että hän hyppää aina verkon yli heti ekassa pujotteluvälissä :O kun koira kytkettiin kiinni ei ollut taas mitään ongelmaa ja pujottelussa oli jo oikein hyvä rytmikin. Kokeiltiin sitten uudestaan, että päästettiin irti, ja taas se hyppäsi verkon yli :( no tejtiin onnistunut otos vielä sitten hihnan kanssa. Täytyy miettiä mikä tuohon auttaisi, tehdäkö tarpeeksi kauan hihnan kanssa että pujottelusta tulee varmaa? Keinullakin neiti jaksaa istua oikein kivasti kun joku kiikuttaa sitä, siinä ei ainakaan ole vielä ilmennyt mitään ongelmaa :)
Viime treeneissä mulla itselläni oli hieman sähläysmeininki ja siitä kärsi koirankin suoritukset. Nyt kun Ipi-mali oli palannut taas treeneihin, musta tuntui että Lissu kyttäili sitä koko ajan (en tiedä oikeastaan oliko asia näin vai pelkäsinkö mä sitä vain), ja sitten jännitin sen kanssa tekemistä kun ajattelin että se lähtee käsistä. Jospa se pikkuhiljaa tottuisi Ipinkin läsnäoloon (tai mä tottuisin :D ).
Doggiella meni treenit oikein loistavasti, Lissu teki hyviä kontakteja ja oli muutenkin ihan täysillä mukana. Sakukin pääsi testaamaan pitkästä aikaa agia, ja täytyy sanoa että ei se korvattomuus ole kyllä parantunut. Pätkiä se teki hyvin kuulolla ja silloin kaikki onnistuikin, mutta sitten kun ne korvat katoaa, niin ne katoaa ja mulle ei ole sijaa sen pääkopassa laisinkaan. Tottista se tekee kyllä oikein mukavasti, ja keskittyneesti. Oon jo alkanu toivomaan että saiskos sen koiran pallittomana versiona ;)

Tottista ollaan reenitty ihan keskenämme tossa läheisen koulun kentällä. Lissu tekee aina tosi innolla ja ollana ehkä hieman päästy etenemäänkin tietyissä asioissa. Seuraminen on nykysin paljon varmempaa ja paikalla olokin onnistuu pidempiä aikoja aina välillä. Mistäköhän tolle koiralle sais sellaisen keskittymiskyvyn? :D Saku sen sijaan tekee tokoa ihan mielettömän kivasti, aina siihen asti kun se haistaa jonkun hajun, ja sitten peli onkin menetetty. Seuraaminen sillä on kyllä aivan karseeta, se seuraa ihan missä sattuu ja edistää. No omapahan on mokani kun en aikanaan sitä kunnolla opettanut. No pallillisena siitä ei tosin harrastuskaveria tule, joten turha itkeä.

Lissun kanssa ollaan käyty torstaisin rähinäkurssilla ja täytyy sanoa että ollaan me sieltä apua saatu paljonkin. Mä olen vain ihan älyttömän huono olemaan ajoissa sen palkitsemisessa, joten myöskin niitä rähinöitä edelleenkin tulee. Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Yksin lenkkeillessä sen kanssa on kiva jopa nykyisin käydäkin lenkillä, Saku jos on mukana niin se meno on sitten ihan samanlaista kun aina ennenkin. Olenkin nyt yrittänyt lenkkeilyttää ne mahd. usein yksitellen. Rähinäkurssin viimeinen kerta on tämän viikon torstaina.

Tänään olis sitten JATin JATpailut, johon meidän alkeiskurssilaisten olisi mentävä kisatöihin. On vaan tosi kiva kun mulla on kuumeeton keuhkokuume, yritän siitä huolimatta päästä sinne, koska en jaksa kotonakaan kökkiä.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Laaxin aurinkoisia rinteitä ja agilityä

Koko viime viikko meni Sveitsin Laaxissa lumilautaillen. Oli aivan mahtava reissu, ja jos multa ois kysytty niin oisin voinu jäädä sinne asumaan. me asuimme rinnehotelli Signinassa. Hotellihuone oli upein missä olen ikinä ollut, meidän huoneessamme oli oma höyrysaunakin :) Rinteet olivat aivan mielettömiä, ja omasta mielestäni paljon kivempia kuin italian rinnreissuilla. Ihmiset olivat aivan mahtavia ja todella ystävällisiä. Lissu oli reissumme ajan Saanalla hoidossa ja Saku oli Einen luona.
Kuvia laittelen reissulta sitten kun saan kameran purettua koneelle.

Eilen oltiin Lissun kanssa agitreeneissä pitkästä aikaa. Lissu toimi tosi kivasti ja kun opettelimme aiemmin kosketusalustan käytön kotona niin nyt päästiin sitten sitä hyödyntämään puomin kontaktilla. Ekaksi mentiin muuria, mikä oli Lissulle ihan helppo nakki, ongelmaksi ilmeni vain palkkaus, kun Lissu on niin kiinni mussa ettei se tajua mennä hakemaan palkkaa koulutusohjaajalta vaan yrittää vaatia sen aina multa. Älysi se sitten loppujen lopuksi että palkka tulee kauempaa eri ihmiseltä. Seuraavaksi tehtiin pussia, vaikka Lissu on mennyt jo ihan suljettuakin pussia, niin halusin kuitenkin pitkän tauon jälkeen, että pussin suu pidetään avoimena, tämän oli neidille ihan helppoa, mutta tässäkin se tuli hakemaan palkkaa minulta, tosin tajusi nopeasti kyllä sitten että se palkka on siellä pussin suulla olevalla ihmisellä.

Kolmantena menimme pöydälle asetettua puomin pätkää ja treenasimme kontaktille pysähtymistä. Tämä sujui kosketusalustan kanssa tosi kivasti, nyt alamme vain jättämään sen "koske" sanan tästä pois ja yritämme saada sen jatkossa toimimaan sanalla "seis" ja pidennetään paikallaolo aikaa :) mutta tämä siis meni ihan mukavasti. Teimme myös pari kertaa keinun pamauttamista ja Lissuhan ei taaskaan noteerannut koko pauketta laisinkaan.

Sitten päästiin tekemään keppejä, joihin oli tällä kertaa asetettu ohjureiden tilalle verkot. Lissullekkin saatiin ihan kiva rytmi loppua kohden, vaikka aluksi meinasi olla vähän vaikeuksia, kun se haki mua siihen lähelle.
Sitten siirryttiin tekemään rengasta, joka on Lissulle mieluisa ja kiva este. Renkaan kanssa ei ollut mitään ongelmia. Viimeisenä mentiin putkea joka on se Lissun ehdoton lempparieste. Se ei vaan kyllästy siihen ja yrittää varastaakin lähdössä. Tässä oli jo ajatuskin tallessa, eli se meni suoraan putken toisessa päässä palkkaamassa olleen kouluttajan luokse. Treenit oli erittäin mukava lopettaa noin kivaan onnistumiseen. Ensi viikolla uudestaan ja toivotaan että menee yhtä hyvin.


keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Ekat agitreenit

Oltiin sitten tiistaina ekalla agilityn alkeiskurssin tunnilla. Lissu teki esteet kivasti, siihen olen tyytyväinen, mutta kaikki muu ei sitten sujunutkaan ihan ohjekirjan mukaan. ensinnäkin se lähti käskyn alta ennen kun suoritettiin aitaa, ja meinasi käydä malinartun iholle, mitä se ei ole ikinä ennen tehnyt. Ainahan se on remmirähjä ollut, mutta ei ikinä yrittänyt möyhentää ketään tuolla tavalla. Ehkä oli Lissunkin onni ettei se saanut kiinni siitä malista. Itse taisin mennä vähän panikkiinkin siinä tilanteessa, aina kun olin saamassa koiraa kiinni se livisti jostain välistä. Mä olen niin turhautunut tohon sen rähjäämiseen, se ei ole paha koira mutta meidän yhtesityö ei selvästikään ole hanskassa ja koira mun hallussa. Ilmoittauduin sen kanssa nyt Koirakeskus Doggien rähinäkurssille, joka alkaa 14.3. Jospa sieltä saisi eväät matkalle ton rähinöinnin taltuttamiseksi. Ikinä se ei ole ollut pahansuopea kenellekkään, ja kaikki jotka ovat koiransa sen kanssa päästäneet leikkimään kyllä tietävät sen. Olenkin aina ennen luottanut siihen, mutta en enään. Tästä lähtien se on liinassa joka agitreenin.
Olen nyt ruvennut käyttämään ne Sakun kanssa eri aikaa lenkillä, jotta saan Lissuun paremman suhteen ja jotta se ei saa sitä rähinävoimaa kaverista. Tänään mentiin lenkki aika kivastikin vetämisen suhteen, ei vaan saatu yhtään koirakohtaamista aikaan. Mutta nyt on todettu että tälle asialle on tehtävä jotain ja tästä se urakka sitten alkaa. Kauan tämä tulee viemään, mutta se on vaan otettava haasteena jos meinaa jatkaa harrastamista.

Mutta tässä nyt vähän siitä miten esteiden suorittaminen sujui.
Ensiksi harjoittelimme aitaa, jossa meillä on ongelmana se että koira on liian kiinni mun kädessä, tässä tapauksessa kouluttaja oli namipalojen kanssa palkkaamassa aidan toisella puolella. Lopulta Lissukin ymmärsi että sen kuuluu toimia eteenpäin eikä mun kädelle.

Toisena mentiin putkea, joka on Lissun lempieste, ja putkenhan se meni aivan loistavasti, vauhdilla ja suoraan kouluttajan luo joka palkkasi. Mahtava tunne kun joku onnistui niin hienosti. Tosin onhan se mennyt sen aiemmin monesti ja ilman että se on nähnyt putken ulostuloa. Tämän se ainakin osaa varmasti.

Kolmantena menimme puomille ja keinulle. Puomia mentiin niin, että oli pöytä jonka toiselle sivustalle oli laitettu puomin toinen kontaktitulo. Tarkoituksena opettaa koira pysähtymään kontaktille niin että etutassut ovat hiekassa ja takatassut kontaktipinnalla, kosketusalustaa apuna käyttäen. Tämän kanssa oli aluksi vähän ongelmia kun en itse tajunnut palkata koiraa tarpeeksi ajoissa ja Lissu päätti aina siirtää takatassut pois puomilta. Loppujen lopuksi saimme ihan hyvän onnistumisen ja jätettiin asia hautumaan. Sitten palkittiin koiraa keinulla. Aina kun keinu rysähtää maahan ja siitä kuuluu kova ääni koira palkataan. Lissun korvat eivät edes värähtäneet kun pamaus kuului. Se tosin on mennyt keinua jonkin verran, joten en uskonutkaan sen reagoivat siihen kummoisesti, enemmän sitä ahdistaa keinussa se heijausliike.

Sitten oli vuorossa kepit, kepit oli aluksi sille vähän outo juttu, koska niihin oli kiinnitetty ohjurit, jotta koira saataisiin menemään ne oikein. Parin toiston jälkeen sekin meni ihan hyvin. Tosin hidastahan se vielä on. Olemme Lissun kanssa harjoitelleet keppejä aika erityylillä kuin mitä tuolla, mutta täytyy sanoa että parempi tuo oppimamme uusi tyyli on.

Pihalla Lissun piti sitten tietysti rähistä taas koirille, ja kun se on siihen viretilaan päässyt mun on aika mahdoton saada sitä enään rauhottumaan. Nyt treenataan kovasti sitä että minä olen se kiinnostava asia ja siitä seuraa vain ja ainoastaan hyvää kun se kiinnittää huomionsa muhun. Toivottavasti siitä vielä tulee kelpo koirakansalainen. Itsellä tässä on myös hirmuisesti oppimista, tuntuu että olen ihan ummikko näissä jutuissa, kun käsissä on ihan erinlainen koira kun Saku. Mutta olen kyllä sitä mieltä että mulla on käsissä ihan hyvä koira, kun osaan vain ottaa sen haltuuni, sanokoon muut mitä tahansa, ja puhukoon mitä tahansa. Ainakin me yritetään päästä pahoista tavoista eroon. On vana tällä hetkellä tosi karmea ja paha fiilis siitä millainen siitä on tullut. Nämäkin asiat jos olisi ottanut jo sen ollessa pieni pöydälle niin näiden kanssa ei nyt välttämättä taisteltaisi. Ja Tonin kanssa nyt päätettiin edetä silläkin linjalla, että huomiota ei tipu kuin sellaisissa tilanteissa että me vaaditaan se huomio. Eli kun Lissullakin on tapana aina tulla kerjäämään huomiota, se siis lääppii tassulla ja änkee syliin jne. niin me vaan tylysti jätetään se huomioimatta, joten jospa tästäkin seuraisi se että sitten kun mä oikeasti haluan sen huomion niin se keksittyis vain muhun.

Mutta jotain hyvääkin tähän viikkoon mahtuu, ollaan nyt pariin otteeseen olohuoneessa treenattu noudon alkeita, ja Lissu oppii kyllä aivan älyttömän nopeasti. Se osaa jo noutaa kapulan ja pitää sitä suussaan niin kauan että otan sen pois. Ja jos se tiputtaa sen, se osaa ottaa sen takaisin suuhunsa heti. Ja plussaa on vielä se ettei se mässytä kapulaa. Alan myös opettamaan sille tota kosketusalusta-asiaa kotona sisällä.

Sakukin oli ihan innoissaan kun tänään lenkin lomassa otin vähän tokoa sen kanssa. kai sitäkin pitäisi raahata kentälle välillä, mutta sitten harmittaakin jos se ei mene siellä ollenkaan, vaan haistelee ja tutkii ihan omiaan, niinkuin on tullut jo monesti todistettua. ärsyttävää treenata koiran kanssa joka käy tuulella. Oon jo mielessäni kuvitellut sen pallittomana :D

Mutta sellaista tällä kertaa. Katsotaan miten edetään, toivottavasti positiivisempaan suuntaan :)

tiistai 8. helmikuuta 2011

Helmikuun hankia


Hankia kertakaikkiaan, lunta tulee koko aika lisää, eikö jo rupeis riittämään :O
Kaikennäköistä on tapahtunut tässä viime aikoina, olen vaan ollut niin laiska etten ole jaksanut kirjoitella tänne.

Tammikuun lopussa käytiin viettämässä viikonloppu Turussa Marikan luona. Lissu osallistui myös Turun näyttelyyn, tulos oli AVO ERI/4. SA.ta emme saaneet. Tuomarimme Elina Haapaniemi kävi sitten kertomassa vielä mulle, että koira on hänen mielestään todella kaunis, mutta liian raskaasti värittynyt. Mistäköhän noita pilkkuja saisi vähennettyä :D Arvostelu oli myös todella mukavaa luettavaa, valitettavasti hukkasin sen jo johonkin, muuten olisin kirjoittanut tänne näkyville sen.

Ollaan myös käyty isän luona ja Wilma-heppa siellä vain paisuu paisumistaan, toivotaan että kesällä saadaan terve ja vanttera varsa :)

Vinkkasin tuossa pari viikkoa sitten kaverille aikuisesta dallu-uroksesta joka etsii kotia. Ilokseni Tuomas ja Nea tykästyivät Krusher-ukkeliin! Krusher muuttaa heille vielä tämän kuun aikana, saa Lissukin sitten uuden leikkikaverin. Kaikkea hyvää matkallenne Krusherin kanssa.

Viime viikolla kävin Lissun kanssa JATin (Jyväskylän Agility Team) alkeiskurssin hallittavuustestissä, ja testi meni paremmin kuin hyvin. Tänään sitten pääsemme ekaa kertaa agilityn pariin ihan oikean seuran jäseninä ja ohjatuissa treeneissä. Olen ihan innoissani ja uskon että Lissusta saattaa vielä jotain tullakkin tämän lajin parissa :D

myös meidän lomamatkamme lähenee kovaa vauhtia. Lähdemme siis 27.2. Sveitsin Laax nimiseen kohteeseen, siellä viikon verran lumilautailua ja hyvää ruokaa, täytyy tosin mkuistaa ettei ahmi mitään roskaruokaa, laihis kun on edelleenkin meneillään (ja jatkuu varmasti loppuelämän ajan :D ). Pois tulemme 7.3. Lissu on hoidossa viikon Sannan luona Keuruulla Titta samojedin kaverina ja Saku menee Einen hoiviin reissun ajaksi. Odotan reissua ihan hirveästi :)

Myös tänä talvena on jotain kuvia tullut räpsittyä, aurinkoisia kelejä on ollut todella vähän mutta tässä jotain satoa:

Lissu Turun KV näyttelyssä



torstai 23. joulukuuta 2010

Joulunodotusta ja kertausta

Joulu on jo vuorokauden päästä, joten nyt on hyvä kerrata mitä tänä vuonna on tapahtunut ja miettiä ensi vuotta.

Jos ihan rehellisiä ollaan niin aika hiljainen on ollut vuosi 2010 meidän perheessä. Ainakin koiraharrastusrintamalla. Sakusta tuli taas pappa, kun sen pentu Naomi sai kasan jälkeläisiä. Sakulle myöskin näyttelyistä pari pu-luokkasijoitusta. Lissu harrasti agilityä ja jälkeä innokkaasti. Elikkä siis hyvin hiljainen vuosi on meillä ollut.

Vuoteen 2011 onkin hyvä siirtyä kun pää kuhisee täynnä uusia ajatuksia ja ideoita. Sakun ja Lissun kanssa on tarkoitus suunnata kesällä ulkomaille, ihan niinkin kauaksi kuin Viroon :D Lissun kanssa aloitetaan pk-haku ja jatketaan agilityn parissa, sekä yritetään taas tapella tokossa! Lissulle olisi myös ihan mukava saada se yksi serti ja jos hyvin käy niin luvassa on myös pikkuLissuja ;)
Saku keskittyy luultavimminkin vain tokoiluun ja sohvaperunan viran toimittamiseen. Koirat on myös tarkoitus siirtää BARF ruokintaan, jospa rupeaisi tuon ukon mahakin toimimaan paremmin.

Omia henkilökohtaisia tavoitteita on laihduttaminen. Jospa sitä olisi ainakin sen 15kg hoikempi ensi joulukuussa ;)

Nyt meidän väki siirtyy joulunviettoon. Erittäin mukavaa ja rauhallista joulua kaikille karvoihin katsomatta!