perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävien päivä

Hyvää ystävänpäivää kaikille meidän ihanille ystäville ja lukijoille!




torstai 13. helmikuuta 2014

TOKO on kivaa!

Lissun kanssa käytiin tekemässä eilen TOKOa kun oon vihdoinkin tajunnut että meidän vieressä on valaistu oma pikku kenttä (moventaksen parkkipaikka). Nyt on ollut sen verta lauhaa että pilkkukin tarkenee paikkamakuussa. Harmittaa kyllä, että en tajunnut ottaa kameraa mukaan, seuraavalla kerralla olen viisaampi.
Sitten niihin liikkeisiin.

Ensimmäisenä tehtiin ihan vaan perusasentoon tulemista. Ensin niin että Lissu istui parin askeleen päässä musta, sitten pidennettiin vähän matkaa. Nää meni tosi hyvin, tais tulla vain yks vinkuravänkyrä. Kokeilin myös niin, että jätin Lissun hieman sivusuunnassa mun eteen istumaan ja kutsuin. Se oli selvästikin vaikeampi, kun sillä ei ollut suora linja muhun. Meni istumaan vähän mun taakse. Täytyy treenailla, koska olishan se suotavaa että se osais tulla sivulle mistä tahansa.

Sitten siirryttiin seuraamiseen ja tässä jotui vähän muistuttelemaan, että mitenkäs se menikään. Lissu rupeaa edistämään ihan hirveesti ekalla yrittämällä. Mutta kyllä se sitten lähti sujumaan ihan kivasti. Käännöksissä pysyy hyvin mukana, mutta täyskäännöt on sille vähän vaikeita. En tosin itsekään oikein tiedä miten mun kuuluis kääntyä niissä joten ehkä se sekoittaa koiraakin sitten. Tein lyhyitä seuraamisia ja palkkailin paljon.

Kolmantena tehtiin jääviä. Liikkeestä maahan menossa ei ole mitään ongelmaa, Lissu teki tosi nätit ja nopeat maahanmenot. Liikkeestä seisominen sitten olikin vähän hankalampi homma. Voimakkaalla käsiavulla se jää seisomaan, mutta ilman sitä Lissu painuu heti maahan. Täytyy varmaan nyt vaan ihan hirveesti vahvistaa tota ja ottaa vaikka takapalkka joka on superpalkka kissanruoka.

Tehtiin myös pari luoksaria ja Lissu tulee kyllä hyvällä vauhdilla, mutta mun täytyy nyt kyllä oikeesti miettiä haluanko mä sen mun eteen vai sivulle. Sivulle tuloon se tarttee erillisen käskyn joten eikai se ois kovin vaikea opettaa tulemaan eteen...mietitään.

Viimeisenä tehtiin paikkamakuu. Hienosti pilkku kesti häiriön, kun ohi ajoi pyöriä ja yhdet lastenvaunut. Pyörät on sille pahoja juttuja kun se ei oikein kestä tollasia nopeasti ohi meneviä asioita. Mutta hienosti pysyi vaikka pää vähän pyörikin. Aika tais olla 2min.


Ajattelin perjantantaina käydä vähän tekemässä hyppyestettä hallilla, siitä on niin pitkä aika kun ollaan sitä tehty viimeksi.

Sunnuntaina onkin sitten agsakisat ja kisataan kahden agiradan verran.


perjantai 7. helmikuuta 2014

Kontaktitreeniä ja kuvia

Lissu pääsi maanantaina ekaa kertaa kennelyskän jälkeen agsailemaan. Aika kunnoton tuo koira kyllä on, kun ollaan koko kennelyskän ajan ja sen jälkeenkin vielä pari viikkoa oltu aika vähällä liikkumisella ettei tule jälkitauteja. Ja hyvin nopeastihan se pieni pilkku väsyi. 
Meillä oli siis maanantaina Vitikaisen Tiian agilityvalmennus Haukkuvaarassa ja teemana oli kontaktit. Tiian mielestä Lissulle kannattaisi ruveta tekemään A-esteelle juoksukontaktit, se on sen verran raskas koira kuitenkin ja tulee kontaktin loppuun ns. pystyasennossa. Kun esim. bortsut tulee aika matalana kontaktipinnoille, Lissu tulee niin pystyssä, että ranteet taipuu ja selkä on ihan mutkalla. Jos jatketaan 2on2offilla saattaapi mulla olla rikkinäinen koira hyvinkin pian. Laura ja Jimi sai samat suositukset kyseiselle esteelle ja ruvetaan nyt sitten yhdessä työstämään juoksukontakteja. 
Tiinan (Pipipäät) blogissa oli tosi hyvä kirjoitus liittyen Tiian antamiin neuvoihin kontakti asioissa. Kannattaa käydä lukemassa. 
Veera oli ihana ja kuvasi meidän kontaktityöskentelyä, ekalla videolla on hyvin vähäinen vire, siinä lähinnä näytettiin Tiialle millaiset meidän treenikontaktit on. Toisella videolla on jo vähän enemmän virettä ja vauhtia mutta valitettavasti videolle ei saatu ihan sitä virettä mikä kisoissa on, joten kontaktit oli tosi nätit. Kisoihin täytyy nyt ottaa tiukka linja ja jos Lissu tulee läpi niin ei muutakuin ulos radalta ilman että saa suorittaa yhtään estettä.





Käytiin myös viime perjantaina Karon ja bortsutyttöjen kanssa lenkillä Haukkiksessa ja sain ihan kivoja kuviakin sieltä räpsittyä. (Kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi)







Oltiin viikonloppu Parkanossa mun isäni luona ja sieltäkin tarttui linssiin parit kuvat. Omat koirat ei ollut mukana, mutta Oku ja porokoirat pääsivät malleiksi.

"jos en kato tota niin sitä ei oo olemassa"



Ja lopuksi vielä kuvia maanantaina hanhiperän lenkiltä.