perjantai 12. elokuuta 2011

Pitkä tauko päivityksissä.

ohhoh. Onpas taas vierähtäny aikaa viime kirjoituksesta. Lupaan (taas kerran) kirjoittaa useammin. Vaikkakin epäilyttää vähän että lukeeko kukaan näitä löpinöitä edes.
No kuitenkin, oikein mitään ei ole tapahtunut. Lissu on nyt tauolla agista kun sillä on juoksut. hain sen kanssa JATin jatko2 ryhmään, toivotaan nyt että päästiin sinne, olisi niin kiva saada treenata ryhmässä jatkossakin. Vähän ollaan tottisteltu, mutta kehitystä ei ole kyllä havaittavissa :D
Saku ei ole harrastanut yhtään mitään. Nyt viikonloppuna sekin pääsee mukaan kun edessä on joensuun näyttelyturnee. Eli koko viikonlopun vietämme koiranäyttelyssä. Olen ihan innoissani, paitsi sen osalta että Lissukin on ilmottu ja sillä on ne juoksut. Lähdetään Niinan kanssa samalla autolla ja yövytään samassa hotellihuoneessa, juoksuinen narttu ja kaksi urosta voi olla tässä tilanteessa aika mukava yhdistelmä :D ainakin noin ihmisten yöunien osalta! Lissu on ilmoitettu myös Porvooseen syyskuun puolessavälissä. Toivotaan että menestystä tulisi.

Lissu lähteekin sitten porvoon näyttelyn jälkeen eläinlääkärin leikkuupöydälle, nimittäin sterilaatio odottaa pilkullista neitiä :)

Lissu oli mukana turistina helnsingissä järjestetyssä Eukanuba Summer Show- näyttelyssä ja seuraavana päivänä dalluerkkarissa, jossa se kyllä pääsi Junior Handler kisaan Kärjen Maijan kanssa. Mutta koska Lissulla oli niin hirveä hätä siitä missä mamma on, ei sen esiintymisestä oikein tullut mitään. Kiitos kuitenkin Maijalle että antoi Lissulle jotain tekemistä :D Ja onhan se välillä hyvä esittää haastellistakin koiraa. Ottamiani kuvia kys. näyttelyistä voi katsella os. http://sannimu.kuvat.fi

Sieltä löytyy myös kuvia Laukaan koiraharrastajien epävirallisista agilitykisoista.

Seuraavat kuulumiset sitten Joensuun näyttelyiden jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti