maanantai 12. marraskuuta 2012

JKL KV ja kuvapläjäys

Viikonloppuna oli Jyväskylän Kansainvälinen koiranäyttely. Lauantaina olin töissä ryhmäkehissä, palkintoja laittamassa. Sunnuntaina olikin sitten dalmikset. Ennen dalmiksia katselin nahkacolliekehää ja bortsuja. Onnea Sarille jonka kaunis kasvatti oli bordercollieissa ROP ja ROP-veteraani !!

Dalmiksissa mulla ei ollut omia koiria ilmoitettu laisinkaan, mutta pääsin silti kehään. Sain esittää Veetin (Varius Who Is My daddy), ja tulos olikin todella mieluinen. Veeti oli PU2 kera CACIBin. Uroksissa voiton vei Veetin pikkuveli Dougie (Marnellin King Of Queens) saaden SERTin, Dougie oli myös VSP. Poikien isä Danny (Marnellin Who Is Who) oli PU3 ja kisasi ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa ollen myös ROP-vet. Aika hyvin, kun sattui olemaan isänpäiväkin. Veetin sisko Waikku (Varius What Ever) oli nartuissa PN2 ja sai vara-cacibin. 
Onnea Niinalle kasvattien hienosta menetyksestä. Sekä vielä Niinalle ja Helille Dougien menestyksestä!

Tässä pari kuvaa minusta ja Veetistä:




Sitten se kuvapläjäys. Perjantaina kun Anne haki Ainon kotiin, käytiin  vielä Laajavuoressa lenkillä. Tässä kuvasatoa:

Sylvi ja santtu painii
AinoMainio
Sylvi komentaa Ainoa
Tukka silmillä
Kukkulan Kuningatar
Aino tähystämässä
Kauniit mustavalkoiset
Santtu vuorenvalloittaja
Puolipystykorva Aino
Lissu pinkeissä valjaissaan
Älli ja Tälli




Lisää kuvia löytyy mun kuvagalleriasta
Sunnuntaina onkin sitten agikisat, hui kun jännittää jo nyt!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Viimeistä viedään

Tänään on viimeinen päivä kun Aino on hoidossa, tulee ihan haikea fiilis :( No jospa Anne antaa sen mulle hoitoon jatkossakin jos on hoidolle tarvetta. Tänään mennään vielä yhdessä metsälenkille ja ottamaan vähän kuvia. 

Katsokaa nyt miten hyvin bordercollie sopisi meidän laumaan: 



keskiviikko 7. marraskuuta 2012

JATpailut

Huimaa kehitystä on tapahtunut. Nyt puhutaan siis agilitystä. 
Minä ja koira ollaan kumpikin saatu itsevarmuutta radalla ja homma sujuu paremmin kuin ikinä. Vielä on paljon kyllä opittavaa ja treenattavaa jotta niitä nollia voisi kisoista kotiin tuoda. Mutta tästä on hyvä jatkaa. 
Video puhukoon puolestaan:



Möllirata meni tosi kivasti, vähän olisi saanut olla enemmän vauhtia, mutta tyytyväinen olen.
1-luokan rata meni mielestäni myös ihan kivasti. En ohjannut tarpeeksi selvästi Lissua oikeaan päähän putkea ja se ehti lukita sitten väärän pään. En viitsinyt jäädä ottamaan putkea uudestaan koska vauhti oli niin hyvä. Seuraava töppäys tulikin sitten keipeillä, jossa taisin vähän vetää koiraa pois lopussa. Pitäisi malttaa ohjata loppuun asti, Lissukun ei kestä vielä kepeillä sitä että loittonen siitä kauheasti. 
1-luokan radan uusinta meni mukavasti, mutta käännyin itse liian aikaisin seuraavaa estettä kohti. Luotin että koira menee putkeen, mutta sepä päätti kääntyä. Meillä on putkeen lähetykset olleet jotenkin hankalia viime aikoina. Täytyy niitä käydä vähän treenaamassa ennen kisoja.
Niin, ilmoitin siis meidät 18.11 pidettäviin JATin kisoihin. Tarkoituksena olisi juosta kolme rataa, kaksi agirataa ja yksi hyppäri. Vähän jo jännittää, mutta eiköhän niistä selvitä!

Viikonlopun näyttely lähenee, Jee!!

Ja mustavalkoinen hoitolapsi on ollut kiltti ja ihana. En haluaisi palauttaa sitä laisinkaan :D
Lauantaina Aino lähtee takaisin kotiin. Mulle tulee sitä ikävä! No onneksi sitä näkee lenkeillä. Ja Annella on jo kyllä ikävä Ainoa. Aino näki Annen eilen epiksissä ja voi miten pieni bordercollie riemastui! Kyllä se sitten  kiltisti ja innoissaan lähti vielä mun ja Lissun matkaan. Toistan nyt samaa kuin edellisessä postauksessa: Tahtoo oman bordercollien !! Tahtoo oman AinoKaisa Mainion !!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Mustavalkoinen hoitolapsi

Ihanaa, ihanaa! Meillä on Aino hoidossa.
Aino tuli lauantaina hoitoon ja tarkoitus oli olla vain sunnuntaihin asti, mutta koska Aino on niin ihana ja valloittava persoona, haluttiin me pitää Aino pidempään. Joten AinoKaisa Mainio majailee meillä tämän viikon. Lissun kanssa ne on kuin paita ja peppu, jos toinen liikkuu, lähtee toinen heti mukaan. Ne nukkuukin vierekkäin. Sakun kanssa Aino tulee myös hyvin toimeen, mitä nyt Saku meinasi olla vähän mustasukkainen leluista. 
Lauantaina oltiin aamupäivästä Keski-Suomen dalluporukan yhteislenkillä, oli tosi mukavaa. Aino ja Lissu tuli hyvin toimeen pilkullisen poikalauman kanssa. Mukana dallulenkillä oli Lissun ja Ainon lisäksi Veeti (Varius Who Is My Daddy), Jimi (Marnellin He Is The One) ja Jali (Marnellin Keep On Running). Pojatkin tulivat tosi hienosti toimeen keskenään, yhden yhtä ärräpäätä ei kuulunut koko lenkin aikana. Musta tällainen on tosi hienoa kun dalmispojat on yleensä vähän dominoivia eivätkä voi sietää toisia uroksia. Sakun kohdallahan on juurikin niin ettei sitä voi viedä toisten urosten kanssa lenkille. Ego on liian suuri siihen hommaan.
Mulla ei ole valitettavasti kun tää yks surkea kuva mikä on otettu kännykällä.

Vasemmalta oikealle: Veeti, Lissu, Jimi, Jali ja alarivissä Aino


Sunnuntaina kävin vielä Lissun ja Ainon kanssa pitkällä metsälenkillä, jotain kuvia sieltäkin sain napsittua, vaikka ne ei laadullisesti olekaan kovin hyviä, olin laiska ja kuvasin automaattiasetuksilla.









Aino päätti myös hauskuuttaa mua ja antaa jotain tekemistä. Hirvimiehen ulosteessa pyöriminen oli niin haiseva homma, että pesupuuhiinhan sitä sitten joutui :D No nyt ollaan putipuhtaita ja tuoksutaan hyvältä.
Aino on valloittanut persoonallaan minut ja myös poikaystäväni, bordercolliekuume senkun pahenee. Onneksi Ainoa saa välillä hoitoon niin helpottaa hetkeksi. Tahtoo oman bortsun!! 

Viikonloppuna on Jyväskylän KV koiranäyttely johon olisi sunnuntaiksi tarkoitus mennä. Luultavasti sitä pääsee Veetin hihnan päähän. Ostin uuden jakun ja hameenkin. Vielä pitäs käydä ostaa jotkut ballerinat tms. kun ei mulla ole kuin lenkkareita tätä nykyä. 
Myös joulukuun Messariviikonlopusta tulee mukava mikäli saan matkaseuraksi yhden todella hienon koiramummon. Olisi ilo ja kunnia päästä mustavalkoisen mummelin hihnan päähän vuoden tärkeimpään näyttelyyn.

Nyt me jatkamme Lissun, Sakun ja hoitolapsi Ainon kanssa viikkoa. Kirjoittelen loppuviikosta meidän kuulumisia taas. Tänään on agilitytreenitkin, joten siitäkin luultavasti sihhen jotain.