maanantai 5. lokakuuta 2015

S.U.P.E.R.



Päästiin Piinan kanssa ACEn S.U.P.E.R. nimiseen valmennusohjelmaan. Kerran kuukauteen käymme siis Kuopiossa aksaamassa. 
Tietenkin matkaan tuli heti mutkia kun varasin Piinalle tälle aamulle ajan sterilisaatioon ja luustokuviin. Joten eikun viestiä ACEn kouluttajille, että onko vielä mahdollista vaihtaa koiraa. Onneksi porukka siellä on niin joustavaa ja ymmärtäväistä, että sain molemmat bc.t valmennuspaikalke. Piinahan nyt tietenkin on sitten pidempään tauolla ja Wuki käy mun kanssa yksinään, mutta sitten ensi vuonna pääsee Piinakin taas mukaan. 

Ensimmäinen koulutus oli lauantaina 3.10. Hieman jännitti että mitä on luvassa ja millaiben porukka sinne on valittu. Jännittäminen oli aivan turhaa ja kaikki ihmiset koirineen todella mukavia. Ensin keskusteltiin ja esittäydyttiin ja kuunneltiin mitä tulevan pitää, sitten päästiinkin tositoimiin. Ekana aksajuttuna oli näyttökoe, ja Wuki suoritti mun koirista ekana. Rata oli kivan oloinen, mutta myös haastava. Suht hyvin kuitenkin selvittiin. Oli tosi kiva itsekin huomata mikä edistys mun ja Wukin yhteistyössä on tapahtunut ja miten olen oppinut ohjaamaan ja ennakoimaan paremmin. Vielä on tosin paljon tehtävää
Piinan kanssa tehtiin näyttörata myöskin, lukuunottamatta keppejä ja kontakteja. Hieman on pikkutirriäinen mun omassa liikkeessä kiinni eikä hirveen hyvin lukitse esteitä. Mutta vire! Ai että se oli hyvä. Piina ei ole varmaan kertaakaan kotihallissa ollut tuollaisessa vireessä, olin aivan ihmeissäni ja innoissani. 
Ennen ruokailua oli vielä ohjaajien fysiikkatreenit ja tsekattiin lähtötaso. Aika rapakuntoinenhan sitä on, mutta onneksi asialle on nyt tapahtumassa jotain :) 
Iltapäivällä vuorossa olikin sitten ensin Piinan treeniä. Treenattiin irtoamista alkusuoralla ja loppusuoralla. Hieman oli haastavaa pienelle, mutta lähti sekin sitten toimimaan muutaman palkkauksen jälkeen. 
Wukin treenissä teemana oli ohjaajan sijoittuminen ja valssit. Huonostihan se kääntyi, joten palkattiin sitten kakkosesteellä käännöksistä paljon. Omalla ajoituksella ja suunnalla oli todellakin väliä! Miten se valssi voikaan olla niin hankala?! Muutenhan tuo koira toimi hyvin, peruskäännöksiin se teki hyvin töitä.

Tässä Annen kuvaamat videopätkät valmennuksesta.



Ja vielä ratapiirrokset.
Näyttökokeen ratapiirros:


Vas. Wukin valssitreeni, oik. Piinan irtoamistreeni



Päivä oli pitkä, mutta erittäin mieluisa ja innolla odotan jo seuraavaa treenipäivää. Tunnin päästä Piina menee leikkaukseen ja kuviin. Pitäkäähän peukut pystyssä!


Loppuun vielä muutama kännyräpsy syksyn vietosta. 









Lissu 7v.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti