perjantai 4. marraskuuta 2011

Uimassa

Lissu on käynyt nyt pari kertaa uimassa Koirasportissa, tyttö on kyllä tosi taitava uimari. Lissu ui todella kovalla vauhdilla ja käyttää hyvin kaikkia lihaksiaan. Luultavasti uimisesta tulee ihan jokaviikkoinen juttu Lissun kanssa. Sakukin osi sitten tarkoitus jossain vaiheessa viedä polskimaan. 

Agiakin ollaan treenitty ja hyvin se Lissu edelleenkin vetää. Oltiin lokakuun lopussa JATpailuissa, eli JATin epävirallisissa agikisoissa. Lissu meni radalla tosi kivasti mutta ohjaaja mokaili sitäkin enemmän joten virheitä tulim aika rutkasti. Eikun treeniä ja seuraavat epävirallisetkin on jo kiikarissa :) saana kävi viime viikonloppuna treenaamassa Lissun kanssa ja se oli mennyt tosi mukavasti, Saanan kanssa se toimikin ehkä paremmin kun ohjaaja oli kokeneempi ja taitavampi. No eikun kohti uusia treenejä niin ne ohjaajankin taidot karttuvat. 

Viime lauantaina oltiin Seinäjoella näyttelyssä Venlan kanssa, ja Venla esiintyi aivan mahtavasti. jaksoi seisoa töröttää paikallaan ja liikkuminenkin onnistui ilman mitään pomppimisia ja temppuiluja. Venla saikin KP:n ja oli ROP-pentu !! mahtavaa. Tästä on hyvä jatkaa junnuluokkiin sitten tammikuussa Turun kv-näyttelyn merkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti