Kävin eilen lenkillä kietämässä Köhniönjärven ja otin kamerankin mukaan. Lissusta vaan saa harmittavan huonosti kuvia kun se viilettää jossain puskassa koko ajan. Ihana ilta-aurinko ja kolme onnellista mustavalkoista näytti tältä: (Kuvat saa taas klikkaimella suuremmiksi)
perjantai 15. toukokuuta 2015
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Tokotiistai
Hirveästä flunssasta huolimatta lähdin töiden jälkeen treenaamaan koirat. Käytiin killerin isolla parkkiksella, josta sainkin sitten ennen treenaamista kerätä pussillisen lasinsiruja. Treenattiin vielä varmuuden vuoksi vähän reunemmassa. Kyllä pistää ärsyttämään tollanen idiootti käytös.
Piina teki ensin. Vire oli ihan huisin hyvä ja seuraaminen liki täydellistä! Seuraamisen jälkeen luoksetulo, hienosti tuli eteen ja vapautin siinä, ettei tule nyt ideaa tulla edes sivulle. Sitten liikkeestä maahanmeno, joka oli Piinan tapaan todella hyvä. Sitten liikkeestä seisominen ja loistava sekin! Otin vielä uuden luoksetulon ja vauhti vain kasvoi, hieno juttu. Sitten leikittiin ja pidettiin kivaa. Juomakupille ja autoon :)
Seuraavana teki Wuki. Aiheena oli tänään luoksetulon stoppi. Eka pari läpijuoksua, että löydettiin taas vauhti. Viime kerralla jäi vähän aijjaamaan takapalkkaa, joten otin varman päälle. Sitten yks tosi voimakas vartaloapu luoksarin stoppiin, vähän hiipi edelleen. Kokeilin sitten niin että voimakas käsiapu ja palkka lentää, toimi! Toinen samanlainen joka oli vähintäänkin yhtä hyvä. Ja sitten vielä yks läpijuoksu. Viimeisenä tehtiin vielä pari noutoa patukan kanssa. Palautus on ollut välillä hieman varovainen, joten haettiin vauhtia ja nopeaa eteenistumista. Toimi patukan kanssa kyllä nyt hyvin. Kokeillaan seuraavan kerran kapulan kanssa.
Lissu tekikin sitten liikkeestä seisomisia. Ensin niin, että kierrätin ämpärin ympäri ja siitä käsky. Nakkis lenti pysähdyksestä. Sitten niin että ite peruuttelin ja koira tuli mukana, ja käsky ja taas lenti nakkia pysähdyksestä. Sitten kerta kokeenomaisena liikkeenä ja tadaa!! Sehän osas! Jätettiin sitten siihen. Palkka autolta ja koko lauma vielä jäähkälle.
Tänään tuli taas sellainen olo, että on mulla vaan hienot koirat!
Piinalla oli tänään myös aksatreenit. Ite en flunssan takia juossut, joten Laura teki Piinan kanssa. Aiheena oli päällejuoksut. Muutaman kerran palkka ohjaukseen tulemisesta ja homma sujuikin sitten ihan hienosti. Olipa kyllä kiva nähdä ona koira tekemässä jonkun muun kanssa. Piinalle on tullut mukavasti vauhtia ja se hyppää nyt nelivitosia rimoja. Meinaan nostaa rimoja (mikäli siihen on koskaan tarvetta ;) ) vasta virallisen mittauttamisen jälkeen.
Tein ite Piinan kanssa sitten vielä keppejä ja puomia. Se tekee puomia nyt kokonaisena ja hyvin rupeaa sekin sujumaan. Tänään oli jo rohkeutta ja vauhtiakin mukana. Kepeiltä oli viimeksi poissa jo yksi ohjurikin, mutta en tänään enään muistanut sitä niin oli sitten vielä kaikki paikallaan. Nyt pitäis vaan löytää sitä rytmiä jo pujotteluun.
Täällä on ollut ihania ilmoja ja kaikki kolme on käyneet jo uimassakin. Lissu tosin vain yhden kerran. Piina muutaman kerran ja se kahlailee lisäksi tosi paljon. Wuki taas ui pitkiä lenkkejä yksinään ja hyppii pommilla veteen.
maanantai 11. toukokuuta 2015
Ei kahta ilman kolmatta
Niinhän siinä sitten kävi, nimittäin Wuki tuli jäädäkseen.
En vois olla onnellisempi, että herra jäi meille. Lisäilen Wukillekin oman sivun sitten tuohon yläpalkkiin.
Wukin päänmenoks on katsottukin jo tokokoe ja kesäkuulle on suunniteltu agilityssa starttaamista. kesän aikana katotaan jäljellä keppien ilmaisu kuntoon ja tietty jäjestetään, jospa sit seuraavana keväänä/kesänä päästäis kokeilee siipiämme pk-kokeissakin.
Eilen oltiin treenaamassa tokoa ja Riikka sekä Karo otti kolmikosta tokoilukuvia.
Piina teki seuraamista ja lähtöviivalle siirtymisiä sekä luoksetuloa. Tosi hienosti tuli mukana kontaktissa. 26pv on sitten seuraava koeyritys.
Lissu teki seuraamista ja liikkeestä seisomista. Ei se seisominen nyt vieläkään oikein onnistu.
Wuki teki kokeenomaisen avon. Paitsi hyppyä ei ollu nyt mahdollista ottaa ja luoksarin stoppia tehtiin palkan kanssa. Se on niin hyvällä mallilla, että ilmoitin sne nyt sitten kokeeseen. Luoksarin stoppikin muuten ok, mutta täytyy saada siitä stopista vähän nopeempi.
Sitten niitä kuvia. Kuvat saa taas klikkaamalla suuremmiksi.
Tunnisteet:
bordercollie,
dalmatiankoira,
dalmis,
koira,
Koirablogi,
kuva,
kuvia,
Something Like,
TOKO
torstai 7. toukokuuta 2015
Eka tokokoe
Nyt se on takana, meidän ensimmäinen tokokoe. Jännitys oli aivan valtava ja sen kyllä huomasi suorituksesta. Unohdin jokaisessa seuraamisen lähdössä ottaa koiran mukaan. Täyskäännokset olivat aivan hirveät (vika oli sekä koirassa että ohjaajassa). Piina haisteli ja pää kääntyili, ottiko mun jännityksestä painetta vai oliko muuten vaan ihan kuutamolla?
Tässä nyt se video suorituksesta, vaikka oikeastaan en haluaisi sitä edes julkaista :D
Ja sitten pisteytys.
Luoksepäästävyys 10
Varma hieno luoksepäästävyys :)
Paikkamakuu 10
Pää vähän pyöri ja heitti lonkalle, joten ite en ollut tyytyväinen, mutta kymppi tuli.
Seuraaminen kytkettynä 8
Ei lähteny mukaan, haahuili ennen täyskäännöstä ja liikkeen pysähdyttyä jäi poikittain...koska haahuili ja täyskäännös oli perseestä (niin ohjaajalta kuin koiraltakin). Hyvää seuraamista silloin kun keskittyi!
Seuraaminen taluttimetta 9
Liikkuri käskytti vahingossa väärään suuntaan joten tuomari kattoi vähän läpi sormien, mutta sielläkin siis samat ongelmat kuin edellisessä, haahuilua! Mutta taas hienoa kun malttaa keskittyä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5
Ei taas lähtenyt mukaan (ohjaaja ei ottanut koiraa mukaan). Ei noussut ekalla perusasentoon. Mutta hieno nopea maahanmeno.
Luoksetulo 8
Lähti Piinaksi hyvällä vauhdilla, mutta ei tullut eteen (niinkuin ollaan JOKAIKINEN kerta treenattu), eikä kyllä sivullekkaan vaan jäi töröttämään siihen puoleenväliin. Ohjaaja ois voinut tästä toki antaa käskyn, mutta ku ei tajunnu. Katteli koko ajan karoa kun jätin.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7,5
Ohjaaja ei taaskaan ottanut koiraa mukaan. Istui perusasentoon liikkurin käskytyksestä. Hieno nopea seisominen.
Estehyppy 0
Ei mitään hyvää sanottavaa. Jäi tosi huonosti hypyn jälkeen ja lähti liikkumaan kun olin tulossa koiran luo. Sitten hyppäsi uudestaan ja taas uudestaan ja sit ohjaaja tajusi käskeä sivulle...
Kokonaisvaikutus 8
Olipa aika kiltti tuomari.
Uutta koetta on kateltu ja nyt treenataan paljon häiriötä ja liikkeelle lähtöjä. Luoksetulo ja hyppy myös työn alla.
torstai 30. huhtikuuta 2015
On se jännää
Sunnuntain koe jännittää ihan hitsin paljon. Mun eka kerta tokokokeessa, samoin koiran. Tän aamun aamuruokatokot meni ainakin aivan nappiin, mutta saa nähdä mikä Piinan mieli on sitten sunnuntaina. Ottaako se mun jännityksestä painetta (se kyllä harvoin ottaa painetta mistään, joten epätodennäköistä) ja pilaako se sitten suorituksen. Eniten jännitän liikkeiden välisiä siirtymisiä, kun sen vire saattaa vähän laskea. Mutta täytyy muistaa siltä omalta jännittämiseltä kehua ja innostaa koiraa :)
Meillä oli tiistaina aksatreenit ja tehtiin rataa. En vaan nyt jostain syystä saa videota ladattua youtubeen joten laitan sen joskus myöhemmin. Piina oli kyllä ihan mahtava. Rengas oli ekaa kertaa radalla, mutta hyvin likka handlas senkin.
Ratapiirros näytti tältä:
Piinan kanssa tehtiin rata ilman A.ta, koska se ei ole tehnyt sitä vielä kokonaisena. Joten putkesta nro 11. suunnattiin suoraan loppusuoralle. Vaikein kohta radassa oli mielestäni 2-3 esteväli. Piinan kanssa toimi vastaanottovalssi, mutta Wukin kanssa ei. Wuki valui aina selän taakse valssissa joten palkattiin sitten muutama kerta oikealle puolelle tulosta. Testattiin sitten niistolla ja se toimi paremmin, mutta en ollut siihenkään hirveän tyytyväinen. Muutenhan rata olikin aika simppeli. Pituudelle piti muistaa vähän törkätä, kun Piina ei osaa oikein vielä hakea tarpeeksi hyvin esteitä jotka ovat pois linjalta. Wukin erikoisesteosaaminen oli vähän huonoa, se mm. hyppi pituuden päälle. Otettiin sille ihan pelkkää pituutta ja palkka siitä. Loppusuoralla ohjaaja taas mokaili eikä juossut tarpeeksi ja koirat jäi kumpikin vähän kattelemaan et mihin sitten. Toisella kerralla sitten tarkoituksella jätätin ja Aino palkkas irtoamisesta. Mutta täytyy silti opetella juoksemaan (sanon näin jokaisen treenin jälkeen).
Lissu taukoilee nyt kun tuntuu olevan vähän jumissa. Piti ilmoittaa se 9.5 JATin kisoihin, mutta se jää nyt välistä. Katotaan sitä viimeisen LUVAn metsästystä sitten kesäkuussa. Viikon päästä pääsee Lissu sitten kraniokäsittelyyn.
Viime yön satelikin sitten lunta joten tänään näytti tältä:
Niin että hyvää toukokuun alkua ja vappua vaan :D
torstai 23. huhtikuuta 2015
Innostusta ilmassa!
Meillä treenataan enemmän kuin koskaan ennen.
Piina on ilmoitettu ekaan tokokokeeseen, joten ollaan treenattu aikalailla. Ulkokenttiä on koluttu, kun ollaanhan me treenattu vain hallissa ja koe onkin pihalla. Hyvin Piina kestää myös ulkoilman häiriöt. Luoksepäästävyys on Piinan mielestä tilanne jossa siihen ei sais koskea, koska tehdään töitä. Käpälöiminen on ällöttävää. Paikkamakuussa meillä on pientä säätöä. Pysyy kyllä paikallaan hienosti, mutta pää pyörii ja menee lonkalle. Oon nyt huomautellut asiasta ja käynyt korjaamassa asentoa sekä pitänyt etupalkkaa. Mikään ei nyt vaan tunnu auttavan, oonko liian hätänen, pitääkö vaan kärsivällisesti odottaa että viesti menis perille?
Jäävät on todella hyvässä kuosissa, uskon niiden menevän oikein hienosti kokeessakin.
Luoksetulo hyvä. Nyt on vaan muistuteltu, että se oli eteentulo eikä suoraan sivulle. Hassua, että se tulee sivulle suoraan kun ei olla ikinä tehty niin. Mutta nyt tuntuu taas menevän oikein, katsotaan sitten kokeessa miten käy. Hyppy on muuten ihan kuosissaan, mutta jää seisomaan vähän vinoon ja kun lähden kävelemään kohti niin korjaa suoraksi. Eli liike pitäis nyt saada siltä pois vielä ennen koetta.
Mutta uskon kyllä että saadaan ihan kelpo pisteet ja toki ykköstä lähdetään sieltä hakemaan.
Piina on tehnyt myös aksaa ja viikottaisissa ryhmätreeneissä meininki on ollut jo oikein hyvää. Pikkupeto rupeaa löytymään ja oon sen vireeseen oikein tyytyväinen vaikka välillä kiehahtaakin vähän yli kun ohjaaja mokailee :D Alla parit aksavideot treeneistä.
Lissukin on päässyt taas treenien makuun. Tokoa ollaan tehty jonkin verran ja kaikki muu rupeaa olemaan reilassa, mutta se liikkeestä siesominen takkuaa taas. Jossain vaiheessa näytti jo paremmalta, mutta taas mennään päin metsää. Onneksi sain nyt niin hyvät neuvot että eiköhän tästä taas saada ehjä. Jumissa Lissu vissiin vähän on, kun perusasennossa aina korjaa jalkoja allansa. Onneksi ensi viikolla mennään Luunhalaajan vastaanotolle :)
Aksassa Lissu on myös käynyt ja oikein kivasti menee. Pilkku on ihan hirveän innoissaan ja kontaktit ainakin treeneissä toimii. Toukokuussa sitten kisataan taas.
Alla parit putkirallailuvideot ja kisaavien luokan möllirata. Kovin putkeenhan ne ei taas mennyt, mutta hauskaa oli :D
Ja sitten vierailevaan tähteen. Olen aivan myyty, poika on kuin mulle luotu! Wuki on meillä siis hieman "hoidossa". Something Like Cane Selvatico (http://www.somethinglikebc.com/caneselvatico.html). Ollaan tehty Wukin kanssa tokoa ja agia sekä käyty testaamassa jälkeä ja pk-esteitä. Vitsi että se on makee tyyppi! Tällä radalla voitettiin JATpailujen maximöllien rata:
Näyttelykuulumisiakin on. Piina kävi Annen kanssa Liettuassa ja ajattelin itse että Piina ei kyllä sieltä saa mitään, kun on sellainen kääpiö. Mutta tyttö olikin pistänyt töppöstä toisen eteen ja miellyttänyt tuomareita. Launtaina Piina oli voittanut junnunartut ja ollut ROP-jun. Lisäksi Oli saanut junnusertin ja ensimmäisen tittelinsäkin: Liettuan Juniorivoittaja 2015! Sunnuntaina neiti oli vetänyt samalla tatsilla ja tulos oli ollut edellisten lisäksi Liettuan Juniorimuotovalio! Eli ensimmäinen valiotittelikin sieltä sitten tuli. Tuhannet kiitokset Annelle Piinan mukaanottamisesta ja esittämisestä.
| Näin hienosti Piina oli esittänyt kurretemppua reissussa |
Vaasa KV.ssakin käytiin pyörähtämässä. Piina aika karvattomana sai ERIn ja oli luokassaan toinen ilman SA.ta. Tuomari toivoi liikkeisiin enemmän voimaa. Sain ostettua nyt tutulta uuden pyörän joten taitaa pyörälenkit kutsua. Mukana oli myöskin Wuki joka sai EH.n ja oli luokassaan neljäs. Myöskin Wukille toivottiin liikkeisiin lisää voimaa. Ralli napattiin aamulla myös mukaan ja tulos olikin sitten VSP ja CACIB. Onnea Sarille!
Hyvää kevään jatkoa kaikille :)
| SL E-pentue. vas. Pingu, Fox, Bolt, Piina ja Blake |
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
Piina 1 vee!
Aika on mennyt aivan hurjan nopeasti! Piina Pinaatti Pinjata Pöljäcollie täyttää tänään vuoden. Onnea myös Piinan sisaruksille Boltille, Blakelle, Pingulle ja Foxille.
Hurjasti on neiti kasvanut pikkupennusta pöljäksi nuorisolaiseksi. Ihana on!
Hurjasti on neiti kasvanut pikkupennusta pöljäksi nuorisolaiseksi. Ihana on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







































