keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

MH-Luonnekuvaus

Lissun luonnekuvaus. Jooh...mistäpä aloittaisi. 
Oli itselle aika yllätys koiran käyttäytymisen osalta. Odotin voimakkaita hyökkääviä reaktioita, itsenäistä toimintaa, sitä kovaa ja varmaa Lissua. Tai näin mä olen sitä aina ennen tulkinnut. Testin jälkeen oon osannut katsoa koiraani vähän eri valossa ja suhtautuminen sen käyttäytymistä kohtaan on itselläni muuttunut. 
Ihan ensiksi mut yllätti se, ettei se lähtenyt leikkiin laisinkaan mukaan. Toinen oli se, että se söi vähän väliä heinää. Oliko kyse jostain sijaistoiminnosta vai mistä..? Haalarilla olin tosi yllättynyt, Lissu pakeni paikalta ja vasta kovan houkuttelun tuloksena uskalsi tulla tarkastamaan mikä on kyseessä. Odotin että koira olis ollut mun ja haalarin välissä tai korkeintaan mun sivulla ja yrittänyt hoitaa tilanteen. Räminälaitteella olin myös vähän yllättynyt siitä miten säikyksi se meni. Oikeastaan tuon räminälaitteen jälkeen Lissun häntä ei enään noussut. Aaveet oli aika jännä homma myös. Se ei juurikaan pitänyt meteliä, vähän murisi mun takana, mutta se tuskin kuuluu videolle. Olisin odottanut vahvaa puolustamista, mutta ei. Laukaukset olikin sitten viimeinen niitti, stressitila ei laskenut edes loppupalautteen aikana vaan koira säpsyi ja pälyili ympärilleen. testin jälkeen mentiin matkan varrella olleelle rannalle uittamaan koiria, ja siellä oli joku vanha pariskunta jolle sen oli pakko sitten käydä rähähtämässä. Purkiko paineita tms...en tiiä...oon iha ulkona koko koirasta.

Olen tosin hiemna iloisempi siitä että se nyt haki musta turvaa. kertooko se siitä että se on ruvennut luottamaan muhun? Oliko sillä huono päivä? Oliko se luonnetestissä muka niin paljon kovempi koira, vai saiko se vaan hihnasta voimaa? En tiedä. Oon vieläkin vähän ymmälläni. Onko se hihna (tai se hihnan toinen  pää) oikeasti niin vahva apu sille itsevarmuuden saralla? Pitäisikö mun ruveta lenkkeilemään sne kanssa jokapaikassa irti..tuskin. Aikaakaan luonnetestin ja luonnekuvauksen välillä ei ole kuin vähän alle 2 vuotta, eikai koira voi niin paljon muuttua siinä ajassa.

No katsokaa itse ja päätelkää:


ja ihan vertailun vuoksi Luonnetesti:


2 kommenttia:

  1. Aika jännä kyllä miten eri näköset reaktiot... Syökö se yleensä heinää? Kun se alotti sen jo ihan alussa siinä leikin aikana millon luulis ettei pitäis olla mitään syytä siirtyä millekää sijaistoiminnolle.

    Tuli tuosta hihnasta mieleen, että monethan koirat rähisee hihnassa, mutta vapaana ei oo mitään ongelmaa (niinku Lissu?) niin kyllä se hihna johonki jotenki vaikuttaa. Jali on alkanu tekeen vähän samaa välillä (erityisesti jos joku pääsee nurkan takaa yllättään), mut se tekee sitä kyllä ihan epävarmuuttaan tyyliin "kun sä et hallitse tilannetta niin kai mun sit pitää yrittää". Kovahan tää ei oo musta kyllä mitenkään päin. Että kyllä se koira siitä hihnasta jotain tukea saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sillontällön syö heinää. En tiedä miks sitten tuolla noin paljon.

      Lissu on kyllä hirveä remmirähjä, mutta irti olleessaan tulee juttuun kaikkien kanssa. Ehkä se sitten saa vain musta ja siitä hihnasta niin paljon sitä negatiivista rohkeutta että uskaltaa olla kova sillon.

      Ja tokihan Lissu on muuttunut helpommaksi koiraksi kotioloissakin, kuin mitä se joskus aiemmin oli. Sen kanssa lenkkeily oli ihan mahdotonta ja ärsytti jo pelkkä ajatuksin siitä lenkille lähtemisestä. Nykyään sen seurasta osaa jopa nauttia :)

      Poista